Tento obchod odosiela z Nemecko knihy vo všetkých jazykoch do celého sveta. Ak hľadáte kníhkupectvo bližšie k vašej lokalite, kliknite sem.

Totuuden Valossa – Graalin Sanoma, Osa I (ebook)

Skladom
5,99 €
Poštovné
Totuuden Valossa – Graalin Sanoma, Osa I (ebook)

Abd-ru-shin’in Graalin sanoma välittää tiedon luomakunnan rakenteesta. Yksinkertaisin sanoin se selittää yhteenkuuluvaisuudet aukottomasti ja antaa kokonaiskatsauksen kaikesta luomakunnassa tapahtuvasta.

Se kohdistuu vain ihmisyksilöön uskontunnustusta, kansallisuutta tai rotua huomioon ottamatta, koska hänellä on yksin kannettavanaan myös vastuu kaikesta, mitä hän ajattelee ja tekee.

Varmasti ja kiertelemättä se osoittaa ihmiselle, mitä tietä hänen on kuljettava löytääkseen jo täällä maan päällä todellisen onnen, so. päästäkseen sisäiseen rauhaan ja iloisen toiminnan tilaan.

Nykyaikana hädän ja murheen perusvika on, niin kuin kaikkina menneinäkin aikoina vain ihmisyksilössä. Jos hän vakavissaan muuttuu hyväksi, muuttuu kaikki muukin hyväksi. Se vaikuttaa heti avioliittoon, perheeseen ja lopulta koko kansaan, joka vasta sitten voi kehittää omaa laatuaan ja omaa kulttuuriaan sen korkeimpaan kukoistukseen.

Graalinsanomassa selitetään seikkaperäisesti, mitä todella on ihmisen vapaa tahto, mitä merkitsevät järki ja sisäinen tunne (intuitio), sielu ja henki, mitkä tehtävät niillä on ja missä suhteessa ne ovat toisiinsa.

Kolme suurta luomakunnan lakia, vuorovaikutuksen laki (laki kylvöstä ja sadosta), samanlaatuisuuden vetovoiman laki ja painavuuden laki selittyvät koko suuruudessaan ja yksinkertaisuudessaan.

Tällöin saamme tietää, että esim. kylvön ja sadon lakia (Gal. 6:7) ei ole pidettävä vain maallista viljaa koskevana vaan myös ihmisen tekoja ja ajatuksia tarkoittavana, joista lahjomattomien luomakunnan lakien toimiessa kypsyy tarkalleen hyvää tai pahaa tahtoa vastaava hedelmä, joka taas ainoastaan ihmisen itsensä on nautittava. Ajatukset, sisäiset tunteet ja teot ovat erittäin vaikuttavia muotoja eli »tekoja» (Ilm. 14:13), jotka pysyvät yhteydessä alkuunpanijaansa kunnes hän vapautuu niistä. Ne muovaavat hänen »kohtalonsa», ja j oskus hänelle sattuu kohtaloniskuja, joita hän ei osaa selittää itselleen siitä huolimatta, että hän itse on antanut niihin aiheen aikaisemmissa maallisissa elämänjuoksuissaan.

Toistuvasti painotetaan Graalinsanomassa, miten tärkeää ihmiselle on luomakunnan lakien tunteminen jo sen vuoksi, että hänen hengellään on kyky oivaltaa näissä laeissa Jumalan tahto . Vain silloin, kun ihminen asettaa luomakunnan lait koko maallisen elämänsä perustaksi, on todellinen rakennustyö mandollista. Siten hän täyttää Jumalan tandon.

Meidän on otettava nämä lait, jotka Jumala on liittänyt luomakuntaan sellaisina kuin ne ovat, muuttumattomina ja ikuisina, aina samoina niin kuin Jumala on aina sama, ikuinen.

Muita tärkeitä kysymyksiä, jotka liikuttavat etsivää ihmistä, käsitellään selvästi ja asiallisesti, koskevatpa ne kohtaloa, perisyntiä, olemassaolon merkitystä ja tarkoitusta, syntymää ja kuolemaa, tuonpuoleista elämää, inkarnaatiota, sukupuoliongelmaa ja avioliittoa tai Kristuksen lähetystehtävää ja ristinkuolemaa, Jumalanpoikaa ja Ihmisenpoikaa, Lusiferin salaisuutta, viimeistä tuomiota, kosmista käännettä, Pyhää Graalia, Graalinlinnaa.

Graalinlinnasta sanoo Abd-ru-shin, että se todella on olemassa henkisen luomakunnan korkeimmalla paikalla, kaukana ihmishenkien paratiisin yläpuolella. Se on yläpuolellaan olevasta Jumalan valtakunnasta tulevien säteilyjen voimansiirtopaikka syvemmällä olevia luomakunnan osia varten. Johanneksen Ilmestyksessä sanotaan Graalinlinnaa »Jumalan temppeliksi» (Ilm. 11:19).

Vain sieltä nähtynä voidaan Graalista tulevassa sanomassa antaa aukoton katsaus koko luomakunnan toiminnasta. Siitä nimi »Graalinsanoma», joka saa vielä erityisen merkityksen ilmestymällä aikana, jona ihmiskunta on tärkeässä käännekohdassa.

On itsestään selvää, että Graalinsanoma on kokonaan Kristuksen opin pohjalla. Mutta se ottaa huomioon tosiasian, että nykyihminen on kouluttanut järkiajatteluaan niin paljon ja hionut ajatteluvälineensä niin teräviksi, että hänelle ei enää riitä se lapsellisen yksinkertainen usko, jota Jeesus aikanaan vaati ja jonka avulla ihmiset voivat kulkea tietä Jumalan luo. Siksi Graalinsanoma selittää Kristuksen opin kielellä, joka on sovellettu ihmisen nykyiselle a jattelutavalle. Hänelle välitetään siten tieto, joka antaa sen varmuuden, josta vähi­tellen kasvaa uskon tilalle nykypäivänä välttämätön vakaumus.

Tähän annettakoon esimerkki ensimmäisen osan esitelmästä »Nousu»:

»Niin on noustava lakkaamatta ylöspäin kaivattua valoa kohden. Pahan tahtominen painaa henkeä alas ja tekee sen raskaaksi, mutta hyvän tahtominen kohottaa sen korkealle.

Jeesus osoitti teille tätäkin varten jo selvän tien, joka varmasti vie perille; sillä syvä totuus on näissä yksinkertaisissa sanoissa: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!»

Siten hän antoi avaimen vapauteen ja nousuun, koska itsestään selvää on: mitä teette lähimmäisellenne, sen teette itse asiassa vain itsellenne! Yksinomaan itsellenne, koska ikuisten lakien mukaan kaikki palaa ehdottomasti takaisin teille itsellenne, hyvä tai paha, olkoonpa se jo täällä tai siellä. Se tulee! Sen vuoksi teille on näin osoitettu yksinkertaisin tie, kuinka teidän on käsitettävä askel hyvän tahtomiseen.

Olemuksellanne teidän on annettava lähimmäisellenne, omalla käytöksellänne! Ei välttämättä lainkaan rahalla ja tavaralla, sillä se sulkisi varattomat antamismandollisuuden ulkopuolelle. Ja tässä olemuksessa, »itsensä antamisessa» lähimmäisenne seurassa, huomaavaisuudessa ja arvonannossa, jota osoitatte hänelle vapaaehtoisesti, siinä on rakastaminen, josta Jeesus puhuu meille. Siinä on myös apu, jota annatte lähimmäisellenne, sillä se tekee hänet kykeneväksi muuttamaan itseään tai nousemaan korkeammalle, koska hän voi siitä vahvistua.»

SAATEKS

Side langeb silmadelt, ja usk muutub veendumuseks. Ainult veendumuses on vabanemine ja lunastus!

Ma pöördun ainult nende poole, kes tõsiselt otsivad. Nad peavad suutma ja tahtma kõike siinöeldut asjalikult kontrollida. Religioossed fanaatikud ja sisemise kindluseta unistajad jäägu sellest eemale, sest nad on Tõele kahjulikud. Pahatahtlikud ja eelarvamustega, ebaobjektiivsed lugejad leiavad aga sellest sõnumist tõe ka nende enda kohta.

Sõnum jõuab ainult nendeni, kes kannavad endas veel Tõe sädet ja kelles elab igatsus olla tõeliselt inimene. Kõigile neile saab sellest ka valguseallikas ja tugi. Otseteed viib see välja kogu meie tänapäeva tormlevast kaosest.

Järgnev Sõnum ei too uut religiooni, vaid tahab olla tõrvikuks kõikidele tõsistele kuulajatele ja lugejatele, et aidata neil leida õige tee, mis viiks igatsetud kõrgusteni.

Ainult see saab vaimselt edasi minna, kes selle nimel ise vaeva näeb. Kes kasutab abivahendina teiste valmisvaateid, see käib oma rada eluvõõralt justnagu karkudel, samal ajal kui ta enda terved ihuliikmed on täiesti kasutamata.

Aga niipea, kui ta rakendab ülespoole tõusmiseks julgelt kõiki neid võimeid, mis temas endas tema oma sisemist kutset oodates uinuvad, kasutab ta talle usaldatud annet Looja tahte kohaselt ja võidab mängleva kergusega kõik takistused, mis püüavad teda tema teelt kõrvale juhtida.

Seepärast ärgake! Tõeline usk on ainult veendumuses, ning veendumus tuleb üksnes läbi asjaliku juurdlemise ja halastamatu kontrollimise! Saage elavaks oma Jumala imelises loomingus!

Abd-ru-shin

Viac informácií
ISBN 978-3-87860-699-4
Autor Abd-ru-shin
Formát .epub, .mobi (ilman kopiosuojauksen / drm)
Jazyk Suomalainen
Dodacia lehota Saatavilla heti maksun